VUODEN TYÖNANTAJA

Raati valitsee eri kanavista tulleiden ehdotusten pohjalta finalistit, joista haastattelujen, henkilöstökyselyn sekä raadin yhteisvaikutuksella valitaan Vuoden Työnantaja.

Vuoden 2025 aikataulu

PVM
Hyviä työnantajia voi ilmiantaa kilpailuun mukaan1.–31.10.2025
Jatkoon päässeiden yritysten johdon haastattelu ja Henkilöstökysely1.11. - 16.12.2025
Pirkanmaan Vuoden Työnantaja julkistetaanTammikuussa 2026

Kilpailusta lyhyesti

Vuoden Työnantaja -kilpailun tavoite on nostaa esiin parhaat työnantajat ja hyvän työnantajuuden käytännöt. Yritys tai yhteisö ei voi osallistua kilpailuun rahalla tai johdon päätöksellä, vaan osallistuminen tapahtuu ainoastaan yleisten ilmiantojen kautta. Ilmiantojen perusteella valitaan kilpailun finalistit, ja näiden joukosta lopulta voittaja.

Vuoden Työnantajan valinnassa painotetaan työntekijöistä huolehtimista, työntekijöiden motivoimista ja kehittämistä sekä työhyvinvointia ja -kulttuuria. Lisäksi huomioidaan yrityksen tunnusluvut sekä vaikutus alueen työllisyyteen ja talouteen. Kilpailu on järjestetty Pirkanmaan talousalueella jo vuodesta 1983.

Miten osallistua?

Kuka tahansa voi ilmiantaa hyvänä työnantajana pitämänsä yrityksen tai yhteisön mukaan Vuoden Työnantaja -kilpailun nettisivujen kautta. Kilpailuun voi ehdottaa yritystä, joka ehdottajan omasta mielestä täyttää hyvän työnantajan määritelmän.

Säännöt

  • Aiemmin Vuoden Työnantajaksi valittua yritystä ei voida valita kilpailun finalistiksi.
  • Yhtiön saa ilmoittaa kilpailuun vain yrityksen työntekijä
  • Kilpailuun osallistumiselle ei ole rajoitetta työllistettävien määrässä tai työllistyksen sopimukselliessa muodossa
  • Yhteistyökumppanina toimivaa yritystä ei voida valita kilpailun finalistiksi.
  • Kilpailu on osallistujille maksuton.
  • Palkittavilla yrityksillä tulee olla liiketoimintaa Pirkanmaan alueella.
  • Kilpailun raati arvioi ilmiannetut yritykset, minkä perusteella valitaan top 10. Nämä yritykset haastatellaan ja heille tuotetaan henkilöstökysely, joiden perusteella raati päättää voittajan

Kumppanuudet

Vuoden työnantajan etsimistä on tukemassa kumppaneina yrityksiä, jotka kokevat kilpailun aiheen itselleen läheiseksi. Kilpailu pyrkii kehittämään kumppanuuksia pitkäjänteisesti ja kumppanit valitaan kullekin vuodelle ennen ilmiantojen alkamista. Mikäli yrityksesi on kiinnostunut keskustelemaan kumppanuuksista lisää, ota yhteyttä kilpailun projektitiimiin!

VIESTINTÄ

Pirkanmaan Vuoden Työnantaja -kilpailun pääviestintäkanavat ovat nämä kilpailusivut.

#vuodentyönantaja

Kilpailuun viitataan sosiaalisessa mediassa (Facebook, Instagram ja LinkedIn) tunnisteella #vuodentyönantaja 

SOME

Molemmilla tunnisteella varustettu sosiaalisen median sisältö nousee mukaan myös kilpailusivuille.

Raati 2025

Vuoden Työnantaja -kilpailun raati valitaan siten, että edustettuina ovat kattavasti alueelliset toimijat. Raati tekee lopulliset finalisti- ja voittajapäätökset perustuen ilmiantoihin ja finalisteista kerättyyn tietoon.

Raati kutsutaan vuodeksi kerrallaan.

Vuonna 2025 kilpailun raatiin kuuluvat:

  • Akira Ropo, Tampereen Kauppakamari
  • Irene Vekkeli, Tempereen kaupunki
  • Jenni Ikäläinen, Tammerkosken Nuorkauppakamari
  • Jenni Pöllänen, Pirkanmaan yrittäjät
  • Petri Putila, K-Citymarket Pirkkala (vuoden -24 voittaja)
  • Petteri Mäkinen, Tamperelainen
  • Sanna Keskinen, Aamulehti
  • Teppo Rantanen, Tampereen kaupunki

Kilpailun projektitiimi 2025

Kilpailun toteutuksesta vastaa vuosittain Tammerkosken Nuorkauppakamari ry.

Lue lisää Tammerkosken Nuorkauppakamarista heidän kotisivuillaan: https://jcitammerkoski.fi/

Vuoden Työnantaja 2025-kilpailun projektitiimiin kuuluvat Anna Pursiainen, Sanni Salomaa, Anni Koskinen, Eetu Vainiola, Elisa Kari, Henri Ponkala, Jutta Kannisto, Paula Heikkinen, Saku Pihlman, Sanna Heinonen, Teijo Takanen, Valtteri Kivelä, Veera Salmela ja Saara Rossi

Ota yhteyttä

Ota yhteyttä Vuoden Työnantaja -projektitiimiin: henri.ponkala@jci.fi