VUODEN TYÖNANTAJA

Ilmiannot 2026 ovat päättyneet.

Finalistit julkistetaan pian.

Raati valitsee eri kanavista tulleiden ehdotusten pohjalta finalistit, joista haastattelujen, henkilöstökyselyn sekä raadin yhteisvaikutuksella valitaan Vuoden Työnantaja.

Vuoden työnantaja -kilpailu lyhyesti

Vuoden Työnantaja -kilpailun tavoite on nostaa esiin parhaat työnantajat ja hyvän työnantajuuden käytännöt. Yritys tai yhteisö ei voi osallistua kilpailuun rahalla tai johdon päätöksellä, vaan osallistuminen tapahtuu ainoastaan yleisten ilmiantojen kautta. Ilmiantojen perusteella valitaan kilpailun finalistit, ja näiden joukosta lopulta voittaja.

Vuoden Työnantajan valinnassa painotetaan työntekijöistä huolehtimista, työntekijöiden motivoimista ja kehittämistä sekä työhyvinvointia ja -kulttuuria. Lisäksi huomioidaan yrityksen tunnusluvut sekä vaikutus alueen työllisyyteen ja talouteen. Kilpailu on järjestetty Pirkanmaan talousalueella jo vuodesta 1983.

Miten osallistua?

Kuka tahansa voi ilmiantaa hyvänä työnantajana pitämänsä yrityksen tai yhteisön mukaan Vuoden Työnantaja -kilpailun nettisivujen kautta. Tänä vuonna kilpailu toteutetaan yhdessä Tamperelainen -lehden kanssa ja ilmoittauminen tapahtuu heidän sivujensa kautta. Kilpailuun voi ehdottaa yritystä, joka ehdottajan omasta mielestä täyttää hyvän työnantajan määritelmän.

Säännöt

  • Raadissa oleva yritys ei voi edetä kilpailun finaaliin
  • Yhtiön saa ilmoittaa kilpailuun vain yrityksen työntekijä
  • Yrityksen tulee olla rekisteröitynä työnantajarekisteriin
  • Kilpailuun osallistumiselle ei ole rajoitetta työllistettävien määrässä tai työllistyksen sopimuksellisessa muodossa
  • Kilpailu on osallistujille maksuton
  • Palkittavilla yrityksillä tulee olla liiketoimintaa Pirkanmaan alueella
  • Kilpailun raati arvioi ilmiannetut yritykset, minkä perusteella valitaan top 10. Nämä yritykset haastatellaan ja heille tuotetaan henkilöstökysely, joiden perusteella raati päättää voittajan.

Vuoden 2026 aikataulu

PVM
Hyviä työnantajia voi ilmiantaa kilpailuun mukaan1-30.9.2026
Jatkoon päässeiden yritysten johdon haastattelu ja Henkilöstökysely6.10.2026
Pirkanmaan Vuoden Työnantaja julkistetaanTammikuussa 2027
JuhliJuhlista voittoasi nykyisille ja tuleville työntekijöille!

Kumppanuudet

Vuoden työnantajan etsimistä on tukemassa kumppaneina yrityksiä, jotka kokevat kilpailun aiheen itselleen läheiseksi. Kilpailu pyrkii kehittämään kumppanuuksia pitkäjänteisesti ja kumppanit valitaan kullekin vuodelle ennen ilmiantojen alkamista. Mikäli yrityksesi on kiinnostunut lähtemään mukaan selvittämään Vuoden työnantajaa, ota yhteyttä!

VIESTINTÄ

Pirkanmaan Vuoden Työnantaja -kilpailun pääviestintäkanavat ovat nämä kilpailusivut.

#vuodentyönantaja

Kilpailuun viitataan sosiaalisessa mediassa (Facebook, Instagram ja LinkedIn) tunnisteella #vuodentyönantaja 

Raati 2026

Vuoden Työnantaja -kilpailun raati valitaan siten, että edustettuina ovat kattavasti alueelliset toimijat.

Raati tekee lopulliset finalisti- ja voittajapäätökset perustuen ilmiantoihin ja finalisteista kerättyyn tietoon.

Raati kutsutaan vuodeksi kerrallaan.

Vuonna 2026 raatiin kuuluvat:

  • Saara Rossi, PRES, JCI Tammerkoski
  • Erika Kuusimäki, Talent & HR Business partner, Integrata (Viime vuoden voittaja 2025)
  • Akira Ropo, Yhteyspäällikkö, Tampereen Kauppakamari
  • Heidi Rämö, Toiminnanjohtaja, Pirkanmaan yrityskummit ry
  • Petteri Mäkinen, Päätoimittaja, Tamperelainen
  • Kimmo Koski, Kehityspäällikkö, Aamulehti
  • Irene Vekkeli, Elinkeino- ja innovaatiojohtaja, Tampereen Kaupunki
  • Jenni Pöllänen, Toimitusjohtaja, Pirkanmaan yrittäjät
  • Mia Pohjanheimo, Ratkaisukeskeinen työnohjaaja, Navegar

Vuoden työnantaja projektitiimi 2026

Kilpailun toteutuksesta vastaa vuosittain Tammerkosken Nuorkauppakamari ry. Tiimin jäsenet voivat vaihtuvat vuosittain.

Lue lisää Tammerkosken Nuorkauppakamarin toiminnasta kotisivuilta: https://jcitammerkoski.fi/

Vuoden 2026 projektitiimi:

Projektipäällikkö Elisa Kari, Saku Pihlman, Anni Koskinen, Anna Pursiainen, Tanja Heikkilä, Eino Kuusela, Juho-Matti Rossi, Henna Anttila, Veera Salmela, Emmi Mäkinen ja Kalle Paasio

Ota yhteyttä

Ota yhteyttä Vuoden Työnantaja -projektipäällikköön: elisa.kari@jci.fi